Sää suosi jälleen "Ukko-Pekka 2015" 50 m kiväärikilpailujen aloituspäivänä. Aamusta tuulimyllyjen lavat saivat lepuuttaa itseään paikoillaan lähes tyynessä säässä. Tukiampujat ja nuoret avasivat kilpailupäivän pienoiskiväärin makuukilpailulla tuulimyllyjen alkaessa pyörimään. Kisan nuorin osallistuja tuli mikkelistä, Eemil Valkama, joka täräytti 20:llä laukauksella tuloksen 158 pistettä voimistuvan ja osittain puuskittaisen tuulen vaikuttaessa selkeästi tulokseen.

Kilpailut jatkuvat sunnuntaina aikuisten ja ikäkausisarjoilla, makuu- ja asentokilpailuilla.
Seuran kunniapuheenjohtajaksi valittu, Erkki Inkilä, osallistui palkintojen jakoon kilpailujen ensimmäisenä päivänä. Kilpailijat ja huoltajat saivat paistatella päivää palkintojen jaon yhteydessä aurinkoisessa kevätsäässä. Nuori hirvikin piipahti pikaisesti kilpailukeskuksen pysäköintipaikan penkalla aivan palkintotaulun vieressä. Liekkö nuorten ampujien hyvät tulokset ja pauke polottanut otuksen takamaille kun ei ehditty ottamaan valokuvaa vierailusta.

Sunnuntaina kilpailut jatkuivat miesten ja naisten sarjoilla sekä ikäkausisarjoilla. Sää oli pilvinen, eikä tuulimyllytkään heiluttaneet lapojaan, muutama tippa vettäkin ropsahti päivän aikana. Kilpailun edetessä ikämiesten sarjaan Y60, kolahti kisojen kovin tulos taululle. Myllykosken Ampujien, Mikko Mattila, ampui makuulta tuloksen 595 johon nuoremmilla oli matkaa useita pisteitä. Kokemus oli tällä kertaa valttia ja lähes tyyni sääkin suosi hyvää tulosta.

Tulospalvelu pysyi hyvin ajantasalla ammunnan edetessä omaa vauhtiaan. Tulokset saatiin asianmukaisesti tulostaululle ja palkinnot ansioituneille ampujille.

Kilpailut onnistuivat hyvin aidossa seurahengessä. Toimitsijoille kiitos aktiivisesta osallistumisesta jälleen kerran "Ukko-Pekka 2015" kilpailujen toteutukseen ja ennen kaikkea ampujille kiitos osallistumisesta. Tervetuloa ensivuonna uudestaan, tuulimyllyjen varjoon.

10T sarjan voittaja Eemil Valkama 158, MA

Sarja 12T: 1) Vilma Huhtanen 192, YVA, 2) Otto Rahikainen 192, MA, Sandra Mauno 191, KuusA

Sarja 14T: 1) Severi Mauno 292, KuusA, 2) Nea Valkonen 286, HAS, 3) Arttu Vaittinen 280, KitA.

Sarja N16, makuu: 1) Jonna Mauno 385, KuusA, 2) Sonja Siitonen 376, Hahlo.

Sarja N16, 3x20 ls: 1) Emmi Pekkanen 546, KuusA, 2) Sonja Siitonen 534, Hahlo, 3) Jonna Mauno 507, KuusA.

Sarja M16 makuu: 1) Markus Suortti 383, HAS.

Sarja M16 3x20 ls 1) Markus Suortti 531, HAS.

Sarja N18 makuu: 1) Armi Häkkinen 590, KuusA, 2) Tiia Mauno 579, KuusA, 3) Suvi Petäjäsaari 576, MyA.

Sarja N18 3x20 ls: 1) Henna Viljanen 566, PAS, 2) Armi Häkkinen 560, KuusA, 3) Suvi Petäjäsaari 551, MyA.

Sarja N20 makuu: 1) Jasmin Mattila 576, SodA, 2) Emmi Hyrkäs 575, Hahlo, 3) Satu Korhola 571, MA.

Sarja N20 3x20 ls: 1) Emmi Hyrkäs 568, Hahlo, 2) Satu Korhola 562, MA, 3) Jasmin Mattila 555, SodA.

Sarja M20 makuu: 1) Miika Piipponen 578, KuusA, 2) Roope Pohjoisaho 577, KuusA, 3) Sami Heiskanen 575, PiekSA.

Sarja M20 3x20 ls: 1) Roope Pohoisaho 557, KuusA, 2) Miika Piiponen 556, KuusA, 3) Sami Heiskanen 541, PiekSA.

Sarja N makuu: 1) Henna Viljanen 587, PAS, 2) Armi Häkkinen 586, KuusA, 3) Jonna Mauno 586, KuusA.

Sarja N 3x20 ls: 1) Henna Viljanen 566 PAS, 2) Satu Korhola 558, MA, 3) Armi Häkkinen 556, KuusA.

Sarja M makuu: 1) Tommi Tella 590, JA, 2) Olli Hahl 589, MA, 3) Jouni Jokinen 585, KuusA.

Sarja M 3x20 ls: 1) Tommi Tella 574, JA, 2) Jouni Jokinen 572, KuusA, 3) Roope Pohjoisaho 564, KuusA.

Sarja N50 makuu: 1) Tiina Ylä-Outinen 580, KuusA, 2) Eila väisänen 574, MyA.

Sarja N50 3x20 ls: 1) Eila Väisänen 529, MyA, 2) Tiina Ylä-Outinen 521, KuusA.

Sarja M50 makuu: 1) Hannu Yläoutinen 579, KuusA, 2) Kalle Leskinen 577, KontU, 3) Pertti Sinkko 571, KuusA.

Sarja M50 3x20 ls: 1) Hannu Yläoutinen 557, KuusA, 2) Kalle Leskinen 537, KontU, 3) Pertti Sinkko 529, KuusA.

Sarja Y60 makuu: 1) Mikko Mattila 595, MyA, 2) Olli Lehtimäki 588, ESA, 3) Jarmo Järvelä 585, KuusA.

Sarja Y60 3x20 ls: 1) Mikko Mattila 560, MyA, 2) Jarmo Järvelä 535, KuusA.

Sarja Y70 makuu: 1) Martti Syrjäoja 561, ESA, 2) Juhani Sipilä 543, SMY, 3) Reino Manner 536, JA.

Sarja Y70 3x20 ls: 1) Martti Syrjäoja 518, ESA.
Teksti: JoHy
Kuvat: JoHy ja Olga Wolkoff